Neljäs piikki lihassa - korona rusikoi Israelin kansaa ja Fimea ideoi
Neljäs
piikki lihassa – korona rusikoi Israelin kansaa ja Fimea ideoi..
Alusta alkaen päin mäntyä…
”Minä suuresti ihmettelen” vastasi
Maija Kaukonen Fimeasta, kun Posi Tv kysyi syksyllä 2021 Israelin nousevista
koronakäyristä 2 piikin jälkeen. Ihmettelyä ei kuitenkaan seurannut
tutustuminen kriittisiin ääniin, joita kuului tiedemaailman huipulta
”massarokotukset keskellä pandemiaa vuotavalla rokotteella vievät kohti globaalia katastrofia eikä niillä
ei ole mitään tieteellistä perustetta”. Suomi muiden mukana seurasi Israelin
esimerkkiä.
Leivättömän pöydän ääreen – Pareton periaate 20/80
Kiireesti
Israel piikitti kolmannet ja maailma iloitsi taas, kun käyrät kääntyivät
laskuun ennen joulua. Pieneen mieleenkään ei tullut tämän maailman
koronajohdolle, että käyrien laskua saattaisi selittää myös viruksen
luonnollinen aaltoilu. Ei myöskään
Suomen terveysturvallisuusjohdolla ollut pistintä lihassaan tapahtuneen
johdosta. Omikronin jo ilmoittaessa tulostaan marraskuun lopulla, samaa
lääkettä alettiin tarjoilla kiihtyvällä tahdilla muuntaen vapaaehtoista
rokotetta yhä enenevässä määrin vapaaehtoiseksi pakoksi ja pitäen näin kauhun
vallassa sitä 20% kansasta, joka seurasi rokotteiden tehottomuutta ja
haittavaikutuksia sekä niiden puolestapuhujien epänormaalia kiihkeyttä ja
päätöntä logiikkaa.
Vaikka joku kuolleista nousisi kertomaan…
Neljäs
piikki on jo syvällä Isrelin kansan lihassa, kun Omikron ja sen lukemattomat
alamuunnokset tekevät tuhoaan osoittaen koronakuolemien suhteetonta
nousua. Mikäli kuolema luetaan vakavaksi
haitaksi, tulisi olla jo jokaiselle selvää, että rokote ei toimi edes siinä
suhteessa.
Worldometer
2.2.22 kertoo ajalta 22.1.22-2.2.22, että koronakuolemat/ asukasmäärä ovat
Israelissa nousseet korkeammiksi verrattuna esim. joihinkin matalamman
rokotekattavuuden maahan:
Israelissa
on kuolleisuus lisääntynyt ao. aikana 59/Milj (3. piikki 56% ja neljäs lihassa). Muutamia esimerkkejä ottaen vastaava luku
Intiassa on 6 (2. piikki 52%), Japanissa 3 (79/4%), Espanjassa 40 (81/46%),
Saksassa 18, Ruotsissa 34 (73/39%),
Norjassa 4 (75/50%). Ihmettelyä pitäisi herättää
myös se, että median hehkuttama Venäjä on jäänyt paljon jälkeen Israelista
luvulla 44/Milj rokotekattavuuden ollessa 48% 2. toisella piikillä. Myöskin
Suomi-Ruotsi ottelu on tällä hetkellä aika tasoissa Suomen johtaessa hivenen
luvulla 35/Milj ja rokotekattavuuden vähän korkeammilla luvuilla 75/45%. Romanian alhaisella rokotekattavuudella (41%
2. piikki ) päästiin kuolonlukuihin 41/Milj.
…. niin he eivät usko
Myös
Suomessa 3. piikki näyttää menevän humisten läpi. Paitsi että Suomen koronajohto ei seuraa eikä
ole kiinnostunut kriittistä äänistä eikä edes tekojen ja seurausten
ristiriidasta niin perinteinen vanhemman polven vastustaminen ja terävien,
terveiden huomioiden tekeminen näyttää puuttuvan tämän päivän nuorisolta, joka
suostuu ”koronapandemian löyhään hirteen” kyselemättä ja ihmettelemättä.
Puhumattakaan siitä pelotellusta kahvikansasta, joka nyt jo ulkonakin liikkuu
suodatinpussi naamallaan kolmesti rokotettuna odottaen neljännen piikin
ihmettä.
Apotti pettää ja Fimea ideoi –
pääministeri näyttää kaapin paikan
Omat havaintomme ympäristömme
tapahtumista ovat vain harhaa samalla kun media nostaa jonkun
yksittäistapauksen kansan pelotteeksi.
Kun omassa lähipiirissä on alkanut ilmentyä äkillisiä sairastumisia ja
kuolemantapauksia poiketen normaalista, niin ne ovat vain sattumia ja
tapauskohtaisia yksittäistapauksia.
”Potilastietojärjestelmä Apotin uusi ominaisuus on aiheuttanut sen, että
sinne syötetyistä tiedoista ei selviä, milloin potilas on rokotettu ja onko hän
sairaalahoidossa koronan vai jonkun muun syyn takia.” (Yle 21.1.22). Sopivasti
paukahti Husin seurantasysteemi (Apotti) rokotettujen ja rokottamattomien
erottelemiseksi. Worldometerin näyttäessä osviittaa koronakuolemien torjunnasta
rokotteiden, maskien ja lockdownien avulla (kautta 2 vuoden historian), eivät
Israelin paradoksaaliset tulokset enää pitäisi ketään suuresti ihmetyttää.
Mitä isot edellä sitä pienet perässä ”THL
tukee STM:n ideaa - Kun rajoituksia
puretaan, hallitus haluaa nostaa rokotuskattavuutta kuolemantapauksien
vähentämiseksi.” (Iltalehti 1.2.22). THL:n juuri todettua, että
rokotteet eivät estä tartuttamista ja tarttumista, ja pääministerin suuresti
ihmetellessä tätä takinkääntöä, keksii Fimea loistavan idean ja THL komppaa ja
näin puhaltaessaan taas yhteen hiileen he osoittavat hallitukselle ruotuun
kuuluvuutensa panostamalla rokottamattomien suojeluun vakavalta taudilta,
osoittaen suurta huolta siitä, että Suomessa olisi vielä joitakin, joiden
korviin ei ole kantautunut propagandan rokoterummutus. Empirian ja tilastojen
yhä enenevässä määrin näyttäessä. että rokotteet eivät edes estä vakavaa tautia
saatikka koronakuolemaa, päätyy
kahleissa kiemurtelevat virkaatekevät
seuraavaan toivottomaan yritykseen:
”Jokaiselle
rokottamattomalle puhelu, kirje tai tekstiviesti – THL tukee STM:n ideaa - Kun
rajoituksia puretaan, hallitus haluaa nostaa rokotuskattavuutta
kuolemantapauksien vähentämiseksi.” (Iltalehti 1.2.22).
Suutarin lapsilla ei ole kenkiä. Fimean keskittyessä ideoimaan piikkikattavuuden
nostoa, entiset haittailmoitukset (n. 25000)
ovat jääneet Fimean pöydälle jo vuoden ajaksi THL:n lohduttaessa, että
ne ovat vain pistimen jälkiä lihassa.
Urkkiakseen idean toteutukseen tarvittavat terveystiedot hoituu asia yksimielisen
valtakoneiston kanssa peukaloimalla jälleen hieman tartuntatautilakia.
”Harkinnassa on, että tartuntatautilakiin lisättäisiin uusi 45 a
pykälä ”Oikeus saada tieto rokottamattomista ja ottaa näihin yhteyttä”, jonka
perusteella kuntien tartuntatautiviranomaiset voisivat ottaa suoraan yhteyttä
rokotesuojansa laimin lyöneisiin ihmisiin.”
”Viranomainen voisi antaa yhteydenoton tekemisen myös lukuunsa
toimivan terveydenhuollon palvelunantajan tehtäväksi.”
Likaisen työn tekijänä, toivottavasti nuo yhteydenottajat valmistautuvat
tehtäviinsä tutustumalla edellä esitettyihin tilastoihin, jotta osaavat vastata
sille 20% edustavalle kansan syrjitylle osalle, jonka kysymykset pääorganisoijat
ovat jättäneet vastausta vaille. Keväällä 2021 pistämisen kenttätyöntekijät
lupasivat 95%:n suojan ”tuosta vaan” puhumatta suojan kestosta tai rokotteen
haitoista yhtään mitään.
Kolmesti sinä kiellät minut – Suomen
perustuslain ohittamien
Hallituksen ja muun
terveystuvallisuusjohdon aivoitukset koronapassin
muuttamisesta rokotepassiksi, on jäänyt julkisoikeuden asiantuntijoillekin
Pauli Rautiaiselle ja Tomi Voutilaiselle epäselväksi. Julkisoikeuden dosentti
Matti Muukkonen toteaa, että Suomen perustuslaki on ohitettu jo monta kertaa (ehkä ainakin kolmesti) ja samalla väläyttelee Suomen lainsäädännön
mitättömyyttä EU:n normiston rinnalla, mikä avaa helpon tien pakkorokotuksiin,
joita hallitus aikanaan tartuntatautilain 47§ valmisteluissa on ajatellut
käytettävän vain sellaisissa terveyttä uhkaavissa tilanteissa, jotka
vertautuvat esim. bioterrori-iskuihin.
Siimaa
vastaavasti antaa pääministeri todetessaan
”Rajoituksia voidaan alkaa purkaa 14. helmikuuta alkaen – Passilainsäädäntöä
tullaan kuitenkin kehittämään sen varalta, että tulee uusia variantteja. Tässä
kohtaan sitä ei kuitenkaan oteta käyttöön.” (MTV 2.2.22). Mitkä mahdollisuudet tuo työkalupakki (kehittämien)
tarjoaakaan, jos helppo tie pakkorokotuksiin avautuu Muukkosen kuvaamalla
tavalla ja Itävaltaa seuraten rokotteista kieltäytyjille tulee roimia sakkoja
ulosottokelpoisina täyttäen näin osaltaan yhteisön pandemiatoimien tyhjentämää
kassaa vieden talot ja tavarat siltä 20%:n kansanosalta, joka ei
lopultakaan niistä piittaa puolustaessaan omaa ja tulevien sukupolvien vapautta
elää, olla ja hengittää niin omassa maassa kuin tässä yhteisessä maailmassa, jossa
raharikas lääketeollisuus (pääministerimme osuva sanonta 2010) temmeltää aikoen
muuntaa elämisen luvanvaraiseksi toiminnoksi.
Kommentit
Lähetä kommentti